Ahlainen sijaitsee Porin pohjoispuolen kaupunginosana meren ja metsän syleilyssä. Sieltä on kotoisin partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit, joka on vuodesta 1979 harjoittanut partiotoimintaa Ahlaisten pienessä kylässä.
Tämän sydämeltään suuren lippukunnan katse on metsässä. Kautta lippukuntamme historian olemme harrastaneet hyvää metsäpartiointia, johon ovat kuuluneet retket, leirit, kisat ja vaellukset niin Ahlaisten metsissä ja vaellusreiteillä kuin muuallakin Suomemme saloilla.


Nimi ”Ankkurit” antaisi ymmärtää, että voisimme olla meripartiolaisia. Näin ei silti ole, vaan katseemme on metsässä. Meri on kuitenkin Ahlaisissa ikuinen kumppani rikkonaisine saaristoineen. Me Ahlaisten Ankkurit olemme oppineet melomaan ja matkaamaan meren aalloilla ja näin löytämään vaelluksiimme vaihtelua meitä ympäröivästä metsien ja meren paikkakunnasta.
Ahlaisten kunnan vanha vaakunalintu on lokki, joka löytyy meidän partiohuivistamme kannattelemasta ankkuria. Lokista olemme varmasti perineet lentävän luonteemme ja niinpä olemme lippukuntana harjoittaneet kansainvälistä partiotoimintaa vuodesta 2011 alkaen. Lippukuntamme on tänä aikana osallistunut kansainvälisille suurleireille Suomessa ja ulkomailla sekä tehnyt omia leirejä Ruotsiin, Tanskaan, Irlantiin, Belgiaan, Unkariin, Saksaan, Itävaltaan ja Hollantiin.
Olemme olleet pieni mutta pippurinen lippukunta Ahlaisten suuresta/pienestä kylästä (pinta-ala suuri: miltei puolet koko Porin pinta-alasta, mutta väkimäärä pieni: 1500 asukasta). Nykyisin lippukuntamme on kuitenkin kasvanut käsittämään noin 80 reipasta partiolaista. Kouluttaudumme aktiivisesti ja osallistumme niin Lounais-Suomen Partiopiirin, Suomen Partiolaisten kuin oman alueemme Pohjois-Satakunnan toimintaan aktiivisesti. Tästä tunnustuksena on vuonna 2014 voitettu Lounais-Suomen Partiopiirin Toimivin lippukunta -palkinto.
”Pori pohjoinen, se on Ahlainen.
Suojassa meren, metsien – meitä et löydä etsien.”